Siirry pääsisältöön
Takaisin Referenssit

Brändäsimme biokaasun – ilman päästöjä!

Loimme valtakunnalliselle biokaasuasemien verkostolle täysin uuden brändin, jonka avulla lisätään kansalaisten kiinnostusta päästöttömään autoiluun.

Tehtävänä oli luoda valtakunnalliselle biokaasuasemien verkostolle brändi, jonka avulla lisätään kansalaisten kiinnostusta päästöttömään autoiluun ja jätteiden lajitteluun. Suunnittelimme brändinimen BIG-biokaasu, sloganin, logon ja asemien ulkoasun. Lisäksi ideoimme asemien lanseerauskonseptia ja toteutimme saavutettavuuskriteerien mukaiset verkkosivut osoitteeseen www.big.fi.

Meralla oli jälleen ilo osallistua ison ympäristöteon käynnistämiseen!

Kun Pirkanmaan Jätehuolto otti yhteyttä meraan, ymmärsimme, että kyse on isosta ja tärkeästä hankkeesta. Yhtiö oli avaamassa uutta tuotantolaitosta, jossa valmistetaan biokaasua mm. kotitalouksien biojätteistä ja jätevedenpuhdistamojen lietteistä. Biokaasun jakelua varten oli suunnitteilla muiden kunnallisten jäteyhtiöiden kanssa toteutettava valtakunnallinen tankkausasemien verkosto.

Tuotteelle ja palvelulle tarvittiin nimi ja ilme, joilla lisätään biokaasun tunnettuutta sekä rohkaistaan ihmisiä päästöttömään autoiluun ja jätteiden lajitteluun. Brändin tuli olla persoonallisen erottuva, mutta samalla riittävän yleispätevä skaalautuakseen kitkattomasti useiden eri tahojen käyttöön.

Brändäys alkaa – think BIG!

Uuden tuote- tai palvelubrändin synnytys käynnistyi merassa monen kätilön voimin. Pallottelimme porukalla lukuisia nimi- ja logoideoita, joiden pohjalta rakentuisi lopulta kokonainen ilme eri elementteineen. Lopulta seuloimme esiin parhaat ehdotukset, joista erottuikin asiakkaan kanssa helposti yhteinen suosikki.

Valitussa lopputuloksessa nimi ja logo sulautuvat yhdessä selkeäksi ja persoonalliseksi kokonaisuudeksi. Nimen osalta ajatus kulki reittiä biokaasu > biogas > BG, josta jalostui sitten isoa ympäristötekoa ja valtakunnallisuutta kuvaava BIG.

BIG-biokaasu logo Nimi loi pohjan logon visuaalisuudelle, jossa B:n vahvojen kaarien rinnalle piirtyy biojätteen lajittelua kuvastava omenankara.

Logon väreissä ympäristöhenkinen vihreä kohtaa puhtaan valkoisen sekä tehokkaan mustan, mikä tuo tarvittavaa voimaa ja kontrastia asemien erottumiseen liikennepaikoilla.

Logo ja sen värimaailma muodostavat kokonaisilmeen, joka yhdistää eri jäteyhtiöiden tankkausasemat, opasteet, autoteippaukset ja muut  markkinointimateriaalit. Ilmeen ohella ideoimme ympäri Suomea avattavien tankkausasemien lanseerauskonseptia eri elementteineen.

Biokaasusta syntyy säästöä ilman päästöä

BIG-biokaasu vietiin luonnollisesti myös verkkoon omalle, saavutettavuuskriteerien mukaiselle kotisivustolle. Sieltä löytyy opastavaa perustietoa biokaasun ominaisuuksista, tankkauksesta, käytöstä ja tuotannosta – sekä tietenkin kaikista nykyisistä ja tulevista tankkausasemista.

Ensimmäiset BIG-tankkauspisteet toimivat jo Vaasassa ja Mustasaaressa, ja seuraavat asemat avataan mm. Imatralle, Lappeenrantaan ja Nokialle. Tervemenoa tankkaamaan aidosti puhdasta, paikallista ja edullista biokaasua!

Ilo on ollut tehdä töitä teidän kanssanne – tuli hieno brändi ja yhteistyö on sujunut tosi hyvin – ja vauhdikkaasti aikataulussaan!

– Suvi Suomalainen, viestintäpäällikkö

Tutustu referenssin kuviin

Tutustu referenssin linkkeihin