Legendaarisen ravintolan herkullinen kampanja
Mainostoimisto mera sai kunnian suunnitella Tampereen parhaan pizzerian juhlavuoden kampanjan. Mutta missä on Tarja?
Mainostoimisto mera sai kunnian suunnitella Tampereen parhaan pizzerian juhlavuoden kampanjan. Mutta missä on Tarja?
Tavatessamme Napolin omistajat Birgitta ja Kalle Räsänen kertoivat haluavansa juhlistaa Napolin 40-vuotista taivalta, kiittää uskollisia asiakkaitaan ja vahvistaa suhdettaan myös nuorempiin pizzasukupolviin. Tehtävänä oli siis käynnistää kampanjasuunnittelu ja leipoa maistuva kokonaisuus monitahoiselle kohderyhmälle.
Meran neukkari täyttyi nostalgiasta: meillä kaikilla oli omat Napoli-tarinamme, ja vieraat toivat pöytään myös muistoja vuosien varrelta. Niistä kiehtovin oli ravintolan kätköistä löytynyt aito 1970-luvun kuvalla ja nimellä varustettu Pizzapassi. Kuka on tuo passikuvan mystinen Tarja-kaunotar? Miksi hän jätti Pizzapassin vajaaksi, vain kahden leiman päähän ilmaisesta pizzasta?
Syntyi ajatus Pizzapassin ympärille rakennettavasta kampanjasta, jota varten oli tietenkin löydettävä sen haltija. Suunnittelimme ja levitimme etsintäkuulutuksia otsikolla ”Missä olet Tarja?” Aamulehden henkilökohtaista -palstalle, printti-ilmoituksiin ja someen, jossa ihmiset kertoivat pian sadoittain omia Napoli-muistojaan. Pizzapassit välkkyivät videona myös Tapparan kotiotteluissa.
Lopulta hyvinvoiva ja suorastaan säteilevä Tarja löytyi aivan lähikulmilta Pirkkalasta. Hän oli kunniavieraana Napolin 40-synttäriviikolla, jonka erikoisuuksiin kuului mm. vuoden 1978 menu. Myös median väkeä saapui paikalle, joten Napolin ja Tarjan tarinat saivat laajalti ansaittua huomiota ja näkyvyyttä.
Kaiken tämän kukkuraksi Napoli voitti vielä sekä tuoreen ravintolaäänestyksen että ”Paras tamperelainen pizzeria” -äänestyksen. Ei hullumpi startti seuraavalle 40 vuodelle!
Tällä sivustolla käytetään evästeitä kävijäseurantaan. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti kävijän laitteelle.
Evästekäytäntö
Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.
Google
Googlen evästeet mahdollistavat analyysin ja mainonnan kohdentamisen käyttäjän sivustovierailun perusteella.
Facebook
Facebook mittaa mainonnan tehokkuutta, sekä kertoo käyttäjä- ja analytiikkatietoa sivustomme kävijöistä.
Leadfeeder
Leadfeeder pyrkii tunnistamaan ja kertomaan mistä yrityksestä sivuston kävijä on tullut. Lisäksi palvelu kertoo millä sivuilla kävijä on vieraillut.
LinkedIn
LinkedIn Insight Tag mittaa LinkedIn-mainonnan tehokkuutta, sekä kertoo käyttäjä- ja analytiikkatietoa sivustomme kävijöistä.