Siirry pääsisältöön
Takaisin Referenssit

Teollisuuskumppanin satavarmat kotisivut

Sata hommaa, tuhat työtä kiteyttävät olennaisen Satagroupin uusilla nettisivuilla.

Teollisuuden kunnossapidon moniosaaja Satagroup halusi uudet kotisivut, jotka vastaavat paremmin palvelujen laatua. Projektissa saivat kyytiä niin vanhan sivuston sisällöt ja ilmeet kuin nitropurkitkin.

Satavarma bisneskettu

Satagroupin toimitusjohtaja Ari Kiviniemen toiveena oli saada uudet kotisivut yritykselle. Hän on kuitenkin kokeneena bisneskettuna sitä sorttia, joka mainostoimiston astuessaan puristaa varmuuden vuoksi nyrkin tiukasti lompakkonsa ympärille. Ehkä taustalla on turhankin värikkäitä toimistokokemuksia…?

Ensitapaamiseen saapui siis valmiiksi varautunut asiakas, mutta onnistuimme ilmeisesti hälventämään pahimpia epäluuloja. Ainakin Satagroup päätti antaa uusien kotisivujen suunnittelutyön meille.

Uudet kotisivut tuovat kunnossapidon ykköstiimin vahvemmin esiin

Työn alussa kävi heti selväksi, että Satagroupin monipuoliset palvelut ja tekemisen meininki eivät näkyneet vanhoilla nettisivuilla ansaitsemallaan tavalla. Tarvittiin sisällön karsimista ja selkiyttämistä sekä entistä vahvempaa tarinankerrontaa niin teksteihin kuin visuaaliseen ilmeeseenkin.

Sivustolle tuotiin aiempaa enemmän näkyviin ja kuuluviin myös tyytyväiset asiakkaat, joiden kiitokset ovat paras osoitus Satagroupin osaamisesta ja laadusta. Yrityksen talous- ja monitoiminainen Kaisa Aalto keräsi tärkeimmiltä asiakkailta haastattelulausunnot, joista merassa muotoiltiin lopulliset referenssitekstit.

Sivuston uudistamisen ohessa yritykselle muotoiltiin uusi ”Satavarma teollisuuskumppani.” -slogan, joka kertoo aiempaa tarkemmin Satagroupin toimialasta, laadusta ja tekemisen meiningistä.

Loppusuoralla tuhatta ja sataa!

Projektin edetessä toimitusjohtaja Kiviniemi piti edelleen kiinni kustannustehokkuudesta omalla tiukan persoonallisella tavallaan. Esimerkiksi tiettyjen verkkoratkaisujen kuluista keskusteltaessa saattoi sähköpostiin ilmestyä vastauksena kuva nitropurkista. Selitys sisälsi suoraa puhetta ja vinoa huumoria: ”Aina, kun olen tekemisissä mainostoimistojen kanssa, käytän rauhoittavaa estolääkitystä.”

Myös meralaisten oli pidettävä pää kylmänä, sillä loppusuoralla projektin deadline kiristyi vielä alkuperäisestä pian lähestyvien Uusi Teollisuus -messujen vuoksi. Onneksi koodausosastomme venyi huikeaan loppukiriin ja vei asiakkaan toiveet ennätysajassa maaliin!

Kilpailutuksessa mera ei ollut vaihtoehdoista halvin, mutta muuten vakuuttavin. Saimme heiltä selkeän ja ytimekkään tarjouksen, jossa ei ollut epämääräisiä mustia aukkoja. Tapaamisessa he vaikuttivat aidosti kiinnostuneelta meistä asiakkaana, ja lopullisesti valinnan ratkaisi palaverista tehty esimerkillisen selkeä ja kattava muistio! Tärkeintä on tietysti, että olemme todella tyytyväisiä meran tekemään työhön ja lopputulokseen.”

– Ari Kiviniemi, toimitusjohtaja

Tutustu referenssin kuviin

Tutustu referenssin linkkeihin

Referenssiin liittyvät meran palvelut