Ilmat pihalle – tyyli on vapaa!
Kampanja, jonka tavoitteena on opastaa ja motivoida meitä kuluttajia litistämään kartonkipakkaukset paremmin ja täyttämään keräysastiat tehokkaammin.
Kampanja, jonka tavoitteena on opastaa ja motivoida meitä kuluttajia litistämään kartonkipakkaukset paremmin ja täyttämään keräysastiat tehokkaammin.
Suomen Kuitukierrätys Oy:n kustannuksista yli 90 % syntyy kuluttajapakkausten keräyksestä. Kuluttajan toiminnalla kotona, kiinteistöllä ja keräyspisteellä on suuri merkitys. Keräysastioissa on paljon ilmaa, koska pakkauksia jätetään litistämättä. Lisäksi isot ekopisteastiat täyttyvät valtaosin täyttöaukolta eli astian etureunasta ja takaosa astiasta on lähes tyhjä. Litistämällä kaikki kartonkipakkaukset entistä paremmin sekä ympäristö että kukkaro kiittävät.
Mietimme, että miksi itsellä joskus isot pahvit jäävät litistämättä ja sen perinteisen laiskuuden lisäksi muita syitä oli se, että aina ei jaksa irrotella teippejä ja niittejä. Kun saimme tiedon, että ei niitä edes tarvitse poistaa, niin kampanjan tärkein viesti alkoi hahmottua ja syntyi konseptin slogan: Tyyli on vapaa, kunhan muistat litistää. Ei pakkoa, ei syyllisyydentunnetta, kunhan litistät.
Suunnittelimme kampanjan alkuun muutaman videon, jotka konkretisoivat ideaa käytännössä. Sen lisäksi visualisoimme kampanjatunnukset. Kävimme myös kuvaamassa liian täysinäisiä roskiksia, joista saimme aitoa kuvamateriaalia eri kampanjamateriaaleihin. Lopuksi päivitimme kampanjasivuston ja teimme taloyhtiöille litistysohjeet sekä roskistarroja.
Kampanjassa viestittiin litistämisen tärkeydestä ja hyödyistä ja samalla kerättiin kuluttajilta ideoita ja motivointikeinoja kartonkipakkausten litistämiseksi ja tehokkaaksi keräämiseksi.
Somekampis starttasi somekanavissa Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa ja TikTokissa neljällä pääaihetunnisteella: #IlmatPihalle #Litistä #MuistaLitistää #KartonkiKiertää
Hyvässä kampanjassa on aina mukana myös tuuria ja tämä kampanja sai herkullisen boostauksen jo ennen varsinaista starttia, kun tuskastunut taloyhtiön puheenjohtaja jakoi paljonpuhuvan kuvasarjan litistämisen vaikutuksesta. Hesarin juttu oli kuin tilaustyö kampanjan alkuun.
Ideakilpailun pohjalta kärki-ideat jalkautettiin 10 Oulun seudun taloyhtiöön, joiden asukkaita opastettiin litistämistä eri keinoin. Muutosta seurattiin punnitsemalla kartongin keräysastiat seurantajakson aikana. Jo ensimmäisessä seurantamittauksessa vain viikko kampanjan alkamisen jälkeen havaittiin, että pelkästään litistämisestä muistuttaminen astioihin kiinnitetyillä tarroilla lisäsi astioiden tyhjennyspainoa yli 16 %. Kampanjan loppuraportti oli mukavaa luettavaa: kampanja on vaikuttanut merkittävästi kartongin tiiveyteen. Kampanja-aikana tiheys nousi 14-38 % ja oli selvästi keskiarvoa suurempi. Yhteenvetona voidaankin todeta, että kampanja on purrut hyvin ja tulokset ovat rohkaisevia.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä kävijäseurantaan. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti kävijän laitteelle.
Evästekäytäntö
Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.
Google
Googlen evästeet mahdollistavat analyysin ja mainonnan kohdentamisen käyttäjän sivustovierailun perusteella.
Facebook
Facebook mittaa mainonnan tehokkuutta, sekä kertoo käyttäjä- ja analytiikkatietoa sivustomme kävijöistä.
Leadfeeder
Leadfeeder pyrkii tunnistamaan ja kertomaan mistä yrityksestä sivuston kävijä on tullut. Lisäksi palvelu kertoo millä sivuilla kävijä on vieraillut.
LinkedIn
LinkedIn Insight Tag mittaa LinkedIn-mainonnan tehokkuutta, sekä kertoo käyttäjä- ja analytiikkatietoa sivustomme kävijöistä.