Saavutettavuus kannattaa aina!

Tänään jo merkittävä osa arjestamme sykkii diginä verkossa ja toimii klikkaamalla, lataamalla tai skrollaamalla. Siksi on tärkeää muistaa saavutettavuus ja pitää nettisisällöt avoinna kaikille, henkilökohtaisista rajoitteista riippumatta.

Saavutettavuus on reilua peliä. Suunnittelua kaikille. Helpompaa käytettävyyttä ja parempaa asiakaskokemusta. 

EU:n direktiivi edellyttää saavutettavuutta julkisen sektorin verkko- ja mobiilipalveluilta. Siihen pohjautuva Suomen digipalvelulaki laajenee kuitenkin jatkossa koskemaan myös mm. pankkeja, vakuutusyhtiöitä sekä vesi- ja energia-alan yrityksiä. Samalla lain piiriin tulevat esimerkiksi verkossa julkaistavat uutiskirjeet.

On helppoa ennustaa, että saavutettavuudesta on tulossa normi ja siten yhä tärkeämpi kilpailutekijä myös yksityisille yrityksille. Fiksuimmat edelläkävijät ovatkin jo oivaltaneet, että saavutettavuus kannattaa ja sillä saa viestinsä perille mahdollisimman selkeästi ja laajasti. 

Ovatko sinun yrityksesi kotisivut ja muut digitaaliset palvelut valmiita tähän kilpailuun?

Saavutettavuus käytännössä

Saavutettavan verkkosisällön periaatteet on koottu kansainväliseen WCAG (Web Content Accessibility Guidelines) -ohjeistukseen. Se jakaa suunnittelun tavoitteet neljään pääkohtaan: 

  • Havaittavuus liittyy yleisesti ulkoasuun, kuten käytettäviin värisävyihin, kontrasteihin, muotoihin, kuviin ja videoihin, kirjasinkokoihin ja kokonaisuuden rakenteeseen. 
  • Hallittavuus on toiminnallista käytettävyyttä eli mm. navigointia pelkällä näppäimistöllä, linkitysten selkeyttä ja toimintojen vaihtoehtoisia käyttötapoja.
  • Ymmärrettävyys viittaa rakenteen, sisältöjen ja tekstien johdonmukaisuuteen ja selkeyteen.
  • Lujatekoisuus merkitsee etenkin teknistä toimintavarmuutta eli erilaisten toimintojen, lisäosien ja rajapintojen yhteensopivuutta avustavien teknologioiden kanssa.

Kun pohdit seuraavaa nettiprojektiasi, valitse sen toteuttajaksi ammattilainen, joka hallitsee nämä periaatteet ja osaa soveltaa niitä yksilöllisesti omaa brändi-ilmettäsi kunnioittaen.

Käännä vaatimukset voitoksi

Mera on toiminut digimaailman oppaana ja suunnittelijana jo saavutettavuuden etulinjassa olleille julkishallinnon asiakkaille. Tänä päivänä nämä kysymykset ovatkin meille arkipäivää, ja osaamme ottaa ne huomioon verkkosisällön ilmeen ja sisällön laadusta tinkimättä.  

Saavutettavuusvaatimusten sijaan puhummekin mieluummin mahdollisuuksista. Osaavalla suunnittelulla parannamme verkkopalvelujen käytettävyyttä ja vaikuttavuutta sekä autamme asiakkaita tavoittamaan juuri halutut kohderyhmät. 

Kyse on yksinkertaisesti tavoitettavuuden ja käytettävyyden optimoinnista. Ja tosiaan: tietyt saavutettavuuden elementit parantavat myös hakukonenäkyvyyttä!

Saavutettavuus palvelee kaikkia verkossa tallaajia

Tavallinen harhaluulo on, että saavutettavuuden tarve koskee vain erityisryhmiä, joilla on esimerkiksi 

  • näkö- ja kuulovamma
  • fyysinen ja motorinen rajoite
  • kehityshäiriö tai -vamma
  • lukihäiriö, oppimis- tai keskittymisvaikeuksia
  • mielenterveysongelmia, muistihäiriöitä tms.

Muista kuitenkin, että fiksu verkkosuunnittelu helpottaa kenen tahansa palvelujesi ääreen saapuvan elämää, kun esim.

  • käytössä on vanha päätelaite tai selain
  • verkkoyhteys on hidas
  • sivusto on käyttäjälle vieraskielinen
  • käyttäjä on tottumaton toimimaan internetissä
  • ympäristö on meluisa tai valaistus huono
  • käyttäjän toimintakyky on tilapäisesti heikentynyt.

Väestön ikääntyessä saavutettavuuden merkitys tulee yhä korostumaan. Anna siis ammattilaisten raivata esteet ja hidasteet potentiaalisten asiakkaidesi tieltä.

Mutta tappaako se luovuuden?

Saavutettavuusohjeet ovat herättäneet myös ristiriitaisia tunteita. Ne toivat sähköisten palvelujen toteutukseen entistä tiukempia ja tarkempia vaatimuksia, jotka moni kokee hankaliksi. Lisäksi niiden on sanottu rajoittavan suunnittelun luovuutta sekä latistavan verkkosivujen sisältöä ja ilmettä. 

Tästä tulee mieleen vanha hokema, jonka mukaan ”koulu tappaa luovuuden”. Paras tuohon esitetty vastaväite kuului: ”No eipä ole kummoinen luovuus, jos koulu sen pystyy tappamaan.”

Toki saavutettavuus asettaa suunnittelulle omat ehtonsa. Mutta aidosti asiakaslähtöistä työtä tehdään muutenkin aina tilaajan brändin ja strategian sekä teknisten mahdollisuuksien puitteissa. Ja rajoitusten keskellä se todellinen osaaminen vasta punnitaankin! Mera auttaa mielellään sinuakin verkkosisältöjesi saavutettavuuden ja kilpailukyvyn varmistamisessa.

Tässä muutama esimerkki saavutettavista nettisivuista, joita olemme suunnitelleet energia-alalle: https://naistenlahti.fi/ ja https://big.fi/

Kun kaipaat apua verkkosivujesi uudistamiseen tai suunnitteluun, kerro toiveesi meidän Maaritille. Hän on helposti saavutettavissa numerossa 050 345 1167 tai osoitteessa maarit.rautio@mera.fi.

Lisätietoja saavutettavuudesta löydät digilain noudattamista valvovan Etelä-Suomen aluehallintoviraston verkkosivustolta.

Kiinnostuitko?

Tule ja laita meidät töihin. Uskomme, ettet pety.

Soita Maaritille
050 345 1167
tai
lähetä viesti.

Tästä se lähtee...

Ota yhteyttä Meraan

Soita Maaritille
050 345 1167
tai lähetä viesti: